O.Anneli Politiikkaa vaiko mitä?

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnianloukkaus

Voi tulla viranomaispostia

Perättömän tiedon levittäminen kenestä tahansa henkilöstä ja halventavien nimitysten/vihjailujen esittäminen yksityishenkilöistä ym. voivat johtaa yllättävään viranomaispostiin.

Myös JSN:stä viranomaiskirjeen lisäksi voi tulla vastinepyyntö.

Tähän on tultu ja nyt riitti.

Äärioikeisto voi yrittää panttivankeina pitämistä ja sitä kautta ihmisten vaientamista mutta se ei tule onnistumaan.

En suosittele enää myöskään häirikköpuheluita perussuomalaisten enkä muidenkaan taholta. Niillä voi olla samat edellä mainitut viralliset seuraukset.

pikkaisen vielä husun twiitistä :-D

Keskeinen ja merkittävin pointti asiassa on siis poliisin mukaan se, että: "Twiitit eivät poliisin mukaan kohdistu tunnistettavaan ja rajattuun ihmisryhmään, joten asiassa ei ole syytä epäillä myöskään kunnianloukkausta." mutta, mutta... - onko poliisi oikeassa?

Persut sanalla viitataan tuossa twiitissä mielestäni selvästi perussuomalaiset puolueen jäseniin, ei puolueeseen. Jos noin on niin kyllä ainakin minä pystyn yksilöimään monta perussuomalaista. Ne joilla on pääsy jäsenrekisteriin pystyvät yksilöimään jokaisen.

Mee too-miesviha ja sen seuraukset

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Ylen toimittajaa Sara Rigatellia epäillään elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta. Esitutkintakynnys ylittyi lehden tietojen mukaan kevään aikana. Louhimies toimitti viime vuoden lopulla poliisille tutkintapyynnön, jossa hän pyysi selvittämään Rigatellin sekä Ylen vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen toimia. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/is-ylen-toimittajaa-epaillaan-aku-lo... TÄSSÄ ON SIIS YLEN journalismin tasoa ja faktaa VERORAHOILLA.

Taas todiste, ettei mitään uutta vihapuhelakia tarvita

Kuten uutiset ovat tänään kertoneet, turvapaikanhakijoille intohimoisesti omistautunut pappi Marjaana Toiviainen on saanut oikeutta käräjillä, ja hänen kunniaansa loukanneet on tuomittu sakkoihin. https://yle.fi/uutiset/3-10820881

Toiviaista on pilkattu sanakääntein, jotka täyttävät kunnianloukkauksen kriteerit. Häntä on huoriteltu, halvennettu ja uhkailtu. 

 

Uusi normaali = vanha kunnianloukkaus?

Ruotsin odotetut vaalit ovat ohi. Mitä me voimme oppia niistä? 

Ensinnäkin sen, että enemmistö ruotsalaisista ei luota puhtaasti rasistisella agendalla ratsastavien puolueiden perusteettomiin lupauksiin. Väittivät he (samoin kuin oman kotimaamme vastineet) omissa kuvitelmissaan mitä tahansa, totuus on, että he eivät edusta kansan enemmistöä.

Länsinaapurimme eivät antaneet näiden puolueiden viestin ja mitä mielikuvituksempien uhkakuvien vaikuttaa ajatuksiinsa ja sumentaa heidän järkeään. 12 poäng siitä heille.

Vihakampanjoista ja poliisimiesten ”maalittamisesta”

Rebekka Härkösen Lännen Mediassa (26.6.2018) julkaistu artikkeli käsitteli vihakampanjoita ja sitä, kuinka poliisimiehet halutaan lailla turvaan tältä ns. ”maalittamiseksi” kutsutulta ilmiöltä. On erinomaisen tärkeää, että asia nousee laajempaan julkiseen keskusteluun ja koskemaan myös muita ammattiryhmiä kuin vain poliisimiehiä. Poliisia koskeneen asian kova ydin on kuitenkin syytä avata tarkempaan käsittelyyn, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin.

Mustamaalauksen Vimma

MV-sivustoa koskeva oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa 13. kesäkuuta. MV:n perustajalle Ilja Janitskinille vaaditaan rangaistusta yli 20 rikoksesta, kuten törkeästä kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteessä on myös dosentti Johan Bäckman, jota syytetään toimittajaan kohdistuneesta vainosta ja törkeästä kunnianloukkauksesta. Lisäksi syytettynä on kaksi vähemmän tunnettua yksityishenkilöä.

Miten voisin loukata Markku Huuskoa?

Ajanko itseäni "kiven alle"? Eräs henkilö kommentoi erästä kirjoitustani taannoin: "oletpa sinä tyhmä", ja sitähän minä olen, nyt ja aina, enkä tästä viisastu (ÄÖ 137, mensa Cattel&Cattel 2012) - tyhmä siis olen. Mutta tyhmyys ja viisaus eivät ole vastakohtia. Kuten eivät myöskään tyhmyys ja älykkyys.

Myönnän olevani hölmö, älykäs, en juntti.

Huuskon nimen laitoin otsikkoon vain siksi, että lukisitte, ehkä joku jopa kommentoi. "Tyhmä-ämmä", tai joku "paha-akka", tai "ju-hani".

Ei hemmetti, juttuna kommentti.

""Käräjäoikeuden mukaan 'törkeä ämmä' on ilmaisuna loukkaava ja täyttää halventamisen tunnusmerkistön.

Jep. Toivon hartaasti että tämä linjanveto menee vielä ylempiin oikeusasteisiin, ja kaatuu siellä. Ihan vain siitä syystä, että tuolla toleranssilla käräjäoikeudet eivät ehdi muuta tehdäkään, kuin käsitellä juttuja joissa suomalaiset ovat sanoneet tai kirjoittaneet tuon tasoisia asiattomuuksia toisilleen."

AHA

Vihapuhe

Presidentti Sauli Niinistö on nostanut keskusteluun vihapuheen ja siitä tulevaan sakkorangaistuksen. Käskyissä myös kielletään väärän todistuksen sanomista lähimmäisistä. Tämä on elämää suojelevaa ja liittyy kristilliseen kilvoitukseen. Vihapuheen yksi tuntomerkki lienee yleistäminen ja siinä loukataan ihmisarvoa jonkin syyn tähden. Sananvapaus on tärkeä ja vihapuheen eroittaminen siitä on vaikeaa. Kun katsoo blogeja, niin löytyykö niistä vihapuheen tuntomerkkejä ?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä